Näyttelyt
John Nurmisen Säätiö on harjoittanut pitkäjänteistä näyttelytoimintaa merenkulun, löytöretkeilyn ja kartografian historiaan sekä meritaiteeseen liittyen. Näyttelyt ovat osaltaan tehneet tunnetuksi säätiön kokoelmia. Lisäksi niihin on koottu esineistöä laajan kansainvälisen yhteistyön kautta eri maiden meri- ja taidemuseoista, arkistoista ja kirjastoista.
Näyttelyt ovat tuoneet esille autenttista, ainutlaatuista esineistöä ja kuvamateriaalia, joiden kautta merellinen historia on haluttu tuoda mahdollisimman monen ulottuville, asiantuntemuksesta tinkimättä. Näyttelyiden katsojakunta onkin ulottunut huomattavasti asiaan vihkiytyneitä harrastajapiirejä kauemmas, ja ne ovat tavoittaneet suuren yleisön.
Säätiö on toteuttanut näyttelyitä usein rinnakkain kirjahankkeiden kanssa. Lähestymistavalla on syvennetty kirjan ja näyttelyn usein hieman eri tavoin painottunutta, mutta yhteistä teemaa. Näyttelyitä on järjestetty säätiön omissa tiloissa Huolintatalossa Helsingin Länsi-Pasilassa, sekä muun muassa Helsingin kaupunginmuseon ja Museoviraston tiloissa. Ultima Thule -näyttely matkasi lisäksi Tukholman Merihistorialliseen museoon.
Kokoelmiin tutustuminen Huolintatalossa
Seurat, yhdistykset ja muut ryhmät ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan John Nurmisen Säätiön kokoelmiin Pasilan Huolintataloon. Sovi ajasta ja järjestelyistä maria.gronroos(at)jnfoundation.fi tai 050 545 0481.
Tulevat näyttelyt
Kuninkaansaari - Alpo Tuurnalan akvarelleja
7.12.2009 – 26.2.2010
tiistaisin klo 13–15 tai sopimuksen mukaan
John Nurmisen Säätiö, Huolintalo, Helsinki
Menneet näyttelyt
John Nurmisen Säätiön kartta-aarteita
21.11. – 18.12.2008
Hanasaari, Helsinki
Pohjola piirtyy kartalle – Myyteistä todellisuuteen
18.10.2006 – 25.2.2007
Sederholmin talo, Helsinki
Harmaat laivat
3.2. – 30.4.2005
Huolintatalo, Helsinki
Meritaiteen mestareita – Merimaalauksia 400 vuoden ajalta
11.9. – 7.12.2003
Hakasalmen huvila, Helsinki
Ultima Thule – Pohjoiset löytöretket
17.10.2001 – 30.3.2002
Tennispalatsi, Helsinki
7.5.2002 – 17.11.2002
Sjöhistoriska Museet, Tukholma
Taide ja meri – Itämeren merimaalareita
23.11 – 19.11.2000
Tuomiokirkon Krypta, Helsinki
Meri, laivat ja me
2. – 29.10.1997
Tulli- ja pakkahuone, Helsinki
Mare Balticum – 2000 vuotta Itämeren historiaa
1.3. – 31.3.1996
Huolintatalo, Helsinki
Koillisväylä viikingeistä Nordensköldiin
2.10. – 2.11.1992
Tuomiokirkon krypta, Helsinki
Adolf Bock – 100-vuotisnäyttely
18.5. – 3.6.1990
Huolintatalo, Helsinki
Meritie – Merikartta 1500-luvulta nykypäivään
1.2. – 27.3.1988
Huolintatalo, Helsinki
Meren suola ja leipä
19.4. – 27.4.1986
Huolintatalo, Helsinki
Suomi kartoissa
12.4. – 21.4.1985
Huolintatalo, Helsinki
|
|





|