Merihistoria

John Nurmisen Säätiön merihistoriaan painottuva kulttuuritoiminta on keskittynyt merenkulun, löytöretkeilyn ja kartografian historiaan, ja näiden tunnetuksi tekemiseen. Toiminnan pohjana ovat säätiön meritaide-, meriantiikki- ja antiikkikarttakokoelmat. Säätiö kustantaa julkaisuja, järjestää näyttelyitä ja lainaa aineistoaan näyttelyihin.

Säätiön antiikkikarttakokoelmaan kuuluu aarteita 1400-luvun maailmankartoista 1700-luvun Itämeren merikortteihin. Meritaiteen helmiin kuuluu niin tauluja, grafiikkaa kuin veistoksiakin. Erilaiset merenkulkukojeet, käyttöesineet ja pienoismallit puolestaan muodostavat säätiön meriantiikkikokoelmat. Kokoelmat toimivat säätiön julkaisujen ja näyttelyiden lähdemateriaalina.

Kustannustoiminnassaan John Nurmisen Säätiö on pyrkinyt mahdollisimman korkealuokkaisiin teoksiin, joissa yhdistyvät taide- ja tietokirjojen parhaat puolet. Teoksilla on pyritty saavuttamaan mahdollisimman laaja merihistoriasta kiinnostunut yleisö julkaisemalla niitä useina kieliversioina. Säätiön  suurteokset menestyvät maailman kirjamarkkinoilla. Meritie (2007) Ultima Thule (2001) ovat molemmat ilmestyneet kuudella eri kielellä. Näiden yhteenlaskettu painosmäärä on 80 000. Myös Mare Balticum  (1995) ilmestyy uutena saksankielisenä painoksena tänä syksynä National Geographicin julkaisemana.

Säätiö tuo esille omia kokoelmiaan sekä muidenkin museoiden ja arkistojen aarteita järjestämällä näyttelyitä. Niitä on järjestetty niin säätiön omissa tiloissa kuin yhteistyössä muiden museoiden, kuten Helsingin kaupunginmuseon kanssa. Näyttelyiden kanssa rinnakkain on usein toteutettu julkaisu, ja näin syvennetty kirjan ja näyttelyn yhteistä teemaa.

John Nurmisen Säätiö|Pasilankatu 2, 00240 Helsinki, FINLAND|Y-tunnus 0895353-5