Antiikkikartat

Karttakokoelmassa on nykyisin noin 1000 karttaa, kartastoa ja karttapalloa, joista vanhimmat ovat 1400-luvun lopulta ja uusimmat 1930-luvulta. Kartat jakaantuvat Itämeren ja Pohjolan alueen merikarttoihin, arktisiin karttoihin, maailmankarttoihin ja kaupunkikarttoihin.

Antiikkikartat kertovat mielenkiintoisia tarinoita aikansa historiasta, maantieteestä, politiikasta ja kulttuurista. Ne ovat myös ikkunoita maailmankuvan kehittymiseen, sekä avain löytöretkien historiaan. Samalla kartat ovat kauniita visuaalisia taideteoksia, joista voi löytää jokaisella tarkastelukerralla jotakin uutta ja ihmeellistä.

"Pass charta öfver Finska Wiken"

Johann Nordenankar (1722–1804)
Tukholma, 1791

Suuressa Pohjan sodassa (1700-1721) kärsimänsä tappion jälkeen Ruotsi kiinnitti huomionsa Suomen ja Suomenlahden puolustukseen rannikoiden ja merialueiden kartoittamisella. Uudeksi voimatekijäksi noussut Venäjä pyrki laajentumaan länteen ja turvaamaan voimakkaan laivaston avulla vastaperustetun Pietarin kaupungin kasvua. Vara-amiraali Johan Nordenankar nimitettiin vuonna 1772 suoraan kuningas Kustaa III:n alaisena valvomaan merikartoitusta valtakunnassa. Tässä korkeassa asemassa Nordenanankar valvoi merikarttojen prannushankkeen loppuunsaattamista ja karttojen valmistusta. Nordenankarin kartastoon General Charta til Sveriges Sjö-Atlas (1794-1795) kuului 11 merikarttaa, joista oheinen Suomenlahden kartta on erinomainen esimerkki pikkutarkasta ja entistä tieteellisemmästä kartografian tasosta. Kartan alareunaan on tehty tarkemmat erilliskartat seuraavista tärkeistä kohteista: Rågervik (Paldiski), Hanko, Revel (Tallinna), Lovisa, Fredricksham (Hamina) ja Wiborg (Viipuri). Suomen ja Viron maa-alueille on piirretty merenkulkijoille tärkeitä rannikkoprofiileja.

"Typographische Vorstellung der Neuen Russischen Haupt-Residenz und See-Stadt St.Petersburg…"

Johann Baptist Homann (1663–1724)
Nürnberg, 1730

Pietari Suuren hallituskaudella kartografiasta tuli yksi Venäjän uudistus- ja valloituspolitiikan kulmakivistä. Maakunnista laadit­tiin tarkkoja maantieteellisiä kuvauksia ja karttoja, ja Itämeren kartoitus käynnistettiin nopeasti. Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin Suuren Pohjan sodan aikana Nevanlinnan paikalle vuonna 1703. Kaupungin tarkoituksena oli alkujaan toimia linnoi tuksena ruotsalaisten uusia hyökkäyksiä vastaan. Pietari Suuri rahoitti kaupungin rakentamisen uusilla veroilla ja rakennustöistä vastasivat sotavangit ja maaorjat, joista suuri osa kuoli sairauksiin ja huonoihin oloihin. Kaupunki sai nimekseen Sankt Pieterburg »Pyhän Pietarin linna» apostoli Pietarin mukaan.

Kaupungin kartta on taitavan saksalaisen kartografin Johann Baptist Homannin käsialaa. Se ilmestyi hänen loisteliaassa atlakses­saan Grosser Atlas ueber die ganze Welt (Suuratlas koko maailmasta). Kartta on vuodelta 1730, jolloin kaupungin väkiluku oli kas­vanut yli 40 000:een ja suurin osa Venäjän ulkomaankaupasta kulki sen kautta. Kartan keskivaiheilla sijaitsevat tärkeät rakennuk­set, Pietarin rakentamisen 1703 aloittanut Pietari-Paavalin linnoitus sekä Nevan etelärannan Amiraliteetin ympäristö. Vasemman yläkulman pienoiskartta havainnollistaa kaupungin suuntautumista paitsi länteen Itämerelle myös Laatokalle ja sieltä edelleen kanavien kautta Venäjän sisäosiin. Oikean reunan rakennus kuvaa Nevan suulla sijainnutta Kronšlotin linnoitusta, joka suojeli kaupunkia Kotlinin saarella. Myöhemmin paikalle muodostui Kronstadt. Oikeassa yläkulmassa vuonna 1725 kuolleen Pietari Suuren muotokuvaa ympäröivät klassisten tieteenalojen muusat sekä motto »Hän muutti sotaisan maan kohti taiteita ja rauhaa».

"Genaue Seekarte des Hafens Sveaborg"

1788

Helsingin kaupungin edustalle ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1748 Suomenlinnan (ent. Viapori) merilinnoitusta. Linnoitustyöt kasvattivat asukaslukua, ja linnoituksen varuskunta vilkastutti kaupungin seuraelämää, kaupankäyntiä ja laivaliikennettä. Kustaan III:n sodan aikana Viapori toimi saaristolaivaston korjaustelakkana ja osaltaan mahdollisti Ruotsinsalmen meritaistelun voiton 1790. Venäjänkielisen kartan selitysosasssa lukee seuraavaa:

Viaporin satama (x), minne ruotsalainen laivasto suojautui taistelussa 6.7.1788.
Koko sataman näkymä, johon on merkitty sisääntulot, väylien syvyydet, ympäröivät saaret, niiden vallitukset, sekä paikka, jossa yksi ruotsalainen laiva syttyi palamaan paetessaan neljän muun laivan kanssa Viaporiin.
A - Bonholm saari
B - Kustaanmiekka
C - Helsingfors
D - laiva / ruotsalainen Kenraali - Amiraali
E - laiva / ruotsalainen Vara - Amiraali
F - laiva / ruotsalainen Kontra – Amiraali
G - varoitussignaalipaikka ulkomaalaisten laivojen lähestyessä

"Bataille entre la Flotte Suedoise Comandee par Son Altesse Roijale le Duc De Sudermanie, Grand Amiral Du Roijaume De Suede, et la Slotte Russe Sous les Ordnes de l’Amiral Greig a la hauteur de l’Isle de Hogland entre les Banc’s de Nannis et Ekholmen"

A. Sjöstierna ja Jacob Gillberg
Tukholma, 1789

Amiraliteetin luutnantin A. Sjöstiernan vuonna 1791 tekemä tussipiirustus kuvaa Suursaaren taistelua 1788, jossa hän oli Chapmanin suunnitteleman ja vuonna 1764 vesille lasketun kutteritakiloidun Snappopp -nimisen laivan päällikkö (nimi viitannee aluksen toimintatapaan poimia ja siirtää nopeasti joukkoja ja heidän varastojaan paikasta toiseen kapeikkoisilla saaristovesillä). Kuvassa vasemmalla pienissä kuvissa näkyy, kuinka venäläiset alukset nouse­vat ensin näkyviin horisontin takaa, minkä jälkeen molemmat laivastot asettuivat taistelulinjaan (Ligne de bataille). Ylin suuri kuva esittää itse päätaistelua etelän suunnalta. Oikeanpuoleisissa pienissä kuvissa taistelu on jo päät­tymässä, ja niissä nähdään venäläisen Vladislavin (sittemmin Wladislaff) ja ruotsalaisen Prins Gustafin joutuminen vastapuolen sotasaaliiksi.

"Situations charta öfver Svenska Arméens Krigsoperationer i Ryssland år 1788"

Erik Åkerland (1754–1832)
Hamina/Tukholma, 1788

Tilannekartta Ruotsin armeijan sotatoimista vuodelta 1788 kuvaa poliittisesti ja sotilaallisesti tärkeätä Kymi­joen aluetta Loviisasta Haminaan ja pohjoisessa Anjalaa ja Elimäkeä. Kesäkuussa 1788 ruotsalais-suomalaiset joukot liikkuivat itärajalla kenraali Gustaf Armfeltin johdossa. Heinäkuun alussa joukot hyökkäsivät rajan yli ja etenivät Haminan edustalle. Samanaikaisesti avomerilaivasto eteni merellä. Lokakuun loppupuolella armeija asettui talvileireihin. Suomalaiset olivat miehittäneet Mäntyharjun pitäjän Venäjään kuuluneen puolen. Tämä oli tarpeen pääarmeijan ja Savon prikaatin maantieyhteyden turvaamiseksi. Heikko huolto- ja majoitustilanne vaikeuttivat ruotsalaisten joukkojen asemaa. Kartussiin vasempaan yläkulmaan on kuvattuna Haminassa riehunut tulipalo.

"Affairen vid Korkiansary den 15 Augustij 1789"

Georg Wallberg (n. 1780–1804) – Jacob Gillberg
Hamina/Tukholma, 1788

Ruotsinsalmen toisen taistelun aikana heinäkuussa 1790 kuningas Kustaa III seurasi tarkasti laivastonsa liikkeitä. Kuningas upseereineen on päätynyt useisiin maalauksiin ja kaiverruksiin juuri tarkkailijan roolissa meritaistelun myllertäessä heidän edessään. Ehrensvärdin adjutantti, luutnantti Georg Wallberg ja kaivertaja Jakob Gillberg ovat kuvanneet tällaisen tilanteen Korkiasaaren taistelukuvaukseen (15.8.1789). Vasemman puoleisin herra on yliami­raali Carl August Ehrensvärd, joka tähystää kaukoputkellaan taistelun kulkua.

"Charta öfver 1789 års fälttog i Finland"

Tukholma, 1789

Ruotsalainen yleiskartta vuoden 1789 sotatoimista kuvaa tilannetta rajan molemmin puolin Loviisan ja Haminan välillä. Kartan reunassa on lyhyt yhteenveto armeijan sijainnista, toimista ja liikkeistä. Yläosan kuvassa on puolestaan esitetty Kymenkartono sätereineen, joka toimi armeijan päämajana 1788–1789.

"Plan d ela Bataille qui sest Donnee le 24 Aout 1789 dans le detroit de Svensksund, entre la Flot­tile Suedoise, Commendee par la Comte d’Ehrensvärd, Amiral en Chef et Commandeur de l’Ordre Militaire, et le Flottille Russe"

Georg Wallberg
Tukholma, 1789

Ruotsinsalmen taistelukuvauksessa on karttaan kuvattuna laivastojen liikkeet 24. elokuuta 1789. Venäjän laivatyyppien keskellä strutsinsulkahattuinen kuningas tarkastelee taistelua Kotkansaarelta esikuntineen. Kustaa III:n sodan aikaiset Ruotsin saaristolaivastoa vastaavan Venäjän soutulaivaston alustyypit vasemmalta oikealle ovat:
1. pieni seepekki
2. suuri soudettava ja purjehdittava seepekki, joka takilaa lukuun ottamatta oli samanlainen kuin Hemmema-luokan alukset
3. täyskaleeri
4. puolikaleeri
5. Turuma-luokan alustyyppiä vastaava venäläinen seepekki
6. tykkisluuppi

Maailmankartta, “Secunda etas mundi”

Hartmann Schedel (1440–1514)
1493

Saksalainen lääkäri ja humanisti Hartmann Schedel julkaisi 1493 Nürnbergissä maailman historiaa käsittelevän teoksen Liber Chronicarum, jonka saksankielinen laitos tunnetaan nimellä Die Schedelsche Weltchronik. Teoksen runsas kuvitus käsittää yli 1800 puupiirrosta, ja se oli aikansa kirjallisuuden merkittävimpiä saavutuksia. Tässä Liber Chronicarumiin sisältyneessä kartassa näkyy lähes koko Eurooppa, Pohjois-Afrikka sekä suurin osa Aasiaa ja Intiaa. Intian valtameri ja siinä sijaitseva Taprobana (Sri Lanka) on täysin maan ympäröimä ja sulkema. Vaikka kartta julkaistiin vuosi Kolumbuksen kuuluisan löytöretken jälkeen, on Uusi maailma siinä vielä jäänyt kartoittamatta. Kartan kulmiin on kuvattu Nooan kolme poikaa, jotka olivat kristillisen mytologian mukaan maailman eri kansojen kantaisiä – vedenpaisumuksen jälkeen Jafetin jälkeläiset asuttivat Euroopan, Seemin Aasian ja Haamin Afrikan. Nooa kirosi Haamin ja kirouksen mukaan Afrikan kansat olivat Jaafetin, Seemin ja heidän jälkeläistensä palvelijoita. Tätä käytettiin rasismin ja orjakaupan oikeutuksena keskiajalta aina 1800-luvulle asti. Schedelin karttaa reunustavat kummalliset ihmisenkaltaiset oliot, jollaisten uskottiin asuvan maailman äärissä. Osa olioista perustuu myyttisiin satuihin (kentaurit) ja osa keskiajan matkailijoiden kertomuksiin.

Pohjois-Euroopan kartta, ”Septentrionalium Regionum descript.”

Abraham Ortelius (1527-1598)
Antwerpen, 1598

1400-luvun lopulla alkaneet suuret löytöretket muuttivat suuresti sen ajan maailmankuvaa merentakaisista ja kaukaisimmista alueista, joilla kartantekijät täydensivät karttojaan. Orteliuksen kartassa tuntemattoman ja kaukaisen Pohjolan muodot alkavat jo hahmottua oikeaan suuntaan, ja tuttuja paikannimiä löytyä kartalta. Kartan tyhjät kohdat, kuten meret, oli tuon ajan kartografeilla tapana piirtää täyteen mystisiä virheitä ja mereneläviä sekä kulkijoita. Yksi erikoisimmista mielikuvitussaarista useissa kartoissa oli Frisland, jonka kuviteltiin olevan Islannin lounaispuolella, ja jota merenkulkijat pitkään etsivät turhaan. Atlantille Ortelius on sijoittanut Pohjolan näkin, joka soittaa viola de gambaa. Kartussilla istuu apina, jota saamelaiset muistuttivat antiikin kirjailijoiden mukaan.

Suomenlahden rannikko, “Bechrijuinge vande costen van Oostsin:landt, die seer roondrbaerlik sijn om aen…"

Lucas Janszoon Waghenaer (n. 1533-1606)
1596-1598

Waghenaer oli hollantilainen, maailman merillä kulkenut perämies, joka julkaisi vuosina 1584-85 maailman ensimmäisen painetun merikartaston Spieghel der Zeevaertin.  Hänen nerokkaissa kartoissaan oli sen ajan viimeisimmät tiedot navigoinnista ja paikanmäärityksestä, ja niistä tulikin standardi, jota jäljiteltiin seuraavat kaksisataa vuotta. Muutamat hänen käyttämistään symboleista ovat vieläkin käytössä. Kartat ovat hyvin maalauksellisia yksityiskohtaisine kartusseineen ja täysissä purjeissa olevine laivoineen ja merihirviöineen. Rannikkopaikkakunnat on nimetty, sisämaan nimet harvemmin. Waghenaerin merikartastossa olivat myös ensimmäiset painetut Skandinavian kartat (11 kpl). Vuonna 1592 Waghenaer julkaisi toisen atlaksensa Thresoor der Zeevaertin. Siinä kuvattiin esimerkiksi reitti Viipurista Ahvenanmaalle. Suomen rannikkoa pidettiin ihmeellisenä, ja sen kareja ja saaria kummallisina, mikä mainitaan myös kartan kartussissa. Utö oli Waghenaerin mukaan suuri saari, jolla seisoi tynnyripäinen masto. Turkuun johtavan väylän varrella on hänen mukaansa Seylstein, jonka läheisyydessä kompassi vain pyörii eikä rauhoitu ennen kuin mailin päässä.

Napakartta, ”Hemispheriu(m) ab Aequinoctiali Linea, ad Circulu(m) Poli Arctici”

Gerard ja Cornelis de Jode
1593

Alankomaalainen kaivertaja Gerard de Jode päätti ryhtyä kartantekijäksi Antwerpenissä n.1550. Hän piti jatkuvasti yhteyttä ajan johtaviin tähtitieteen, matematiikan ja navigoinnin asiantuntijoihin saadakseen uusinta tietoa löydöistä. De Joden napa-alueiden kartta on vaikuttavan näköinen ja kertoo mielenkiintoisia asioita aikansa maantieteestä. Etelämanner, joka löydettiin vasta 1700-luvulla, on kartassa valtavasti liioiteltuna saarena yhtyen Australiaan. Pohjoisen napameren täyttävät Gerard Mercatorin tähän muotoon hahmottamat saaret. Aasia ja Amerikka ovat pitkän salmen erottamat erilliset mantereet.

Paluu kokoelmiin >>