|
|
|
|
Seitsemän meren purjehtijat – Suurten maailmanympärimatkojen viisi vuosisataa
Derek Wilson
Ensimmäiset maailmanympäripurjehtijat, Magalhãesin retkikunnan seitsemäntoista riutunutta merimiestä, astelivat Sevillan katu ja syyskuussa 1522. Heitä ällistelevät kaupunkilaiset eivät voineet käsittää, että maa olikin pallo, ja siksi sen ympäri matkaaminen oli mahdollista. Kukaan ei tässä vaiheessa ymmärtänyt millaisen uuden merenkulun aikakauden tämä neljättä vuotta kestänyt löytömatka oli aloittanut. Heidän vanavedessään jatkuneet matkat aloittivat kuitenkin maailmanympäripurjehdusten aikakauden. Se oli loistavaa aikaa, yksi ihmisrodun jännittävimpiä ja luovimpia. Jotkut pitkälle purjehdusmatkalle lähteneet tuhoutuivat pyrkimyksissään. Jotkut onnistuivat kartoittamaan maan piirin kaukaisimmat seudut. Jotkut nousivat tuntemattomista oloista ja palasivat lopulta niihin takaisin. Onneksi toiset merkitsivät muistiin kokemuksensa ja vaikutelmansa. Vaikka nykyiset maailmanympäripurjehdukset aivan eri asia onkin, yhdistää näitä seikkailuja edelleen sama mystinen luonnonvoimien ja omien resurssien testaaminen.
Näiden uskalikkojen yksittäisistä tarinoista nousee eteemme kuva maailman merten valloituksista yhtenä suurena lähes viisi vuosisataa kestäneenä seikkailukertomuksena, jonka englantilainen tietokirjailija ja historioitsija Derek Wilson on koonnut yksien kansien väliin teoksessaan Seitsemän meren purjehtijat – suurten maailmanympärimatkojen viisi vuosisataa. Silmäyksen suomalaisen maailmanympäripurjehduksen historiaan tuo purjehtija Eero Lehtinen ja erinomaisen suomennoksen tekstiin on laatinut Juha Ruusuvuori. Kirja jatkaa John Nurmisen Säätiön Sinisen kirjaston laadukkaiden käännöskirjojen sarjaa, jossa ovat aiemmin ilmestyneet Joshua Slocumin Yksinpurjehdus maapallon ympäri sekä purjehdus Liberdadella Brasiliasta Amerikkaan, Laurence Bergreenin Yli maan äären – Magalhãesin kohtalokas purjehdus maailman ympäri sekä Giles Miltonin Muskottisota – Taistelu Itä-Intian Maustesaarista.
Julkaisukieli suomi
Sivut 352
Koko 170 X 250 mm
2011
Takaisin >>
Osta tämä kirja >>
|
|
 |
|
|
John Nurmisen Säätiö|Pasilankatu 2, 00240 Helsinki, FINLAND|Y-tunnus 0895353-5
|
|