Euroclear lahjoitti merkkipäivänään 25 000 euroa Puhdas Itämeri -hankkeille

 Tykkää

Euroclear Finland päätti lähteä mukaan Itämeren pelastusjoukkoihin lahjoittamalla 25 000 euroa John Nurmisen Säätiön vetämälle Vantaanjoen kipsihankkeelle.

”Euroclear Groupin 50-vuotispäivän kunniaksi halusimme tehdä lahjoituksen kahdelle paikalliselle hyväntekeväisyysjärjestölle. John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeet valikoituivat kohteeksemme, koska puhdas luonto koskettaa meitä kaikkia, ja Itämeren suojelu on tärkeää myös tulevia sukupolvia ajatellen”, kuvailee Euroclearin toimitusjohtaja Hanna Vainio.

Viime kesä oli pahin sinileväkesä vuosikymmeniin. Huonovointinen meri levälauttoineen oli ikävä muistutus siitä, että rehevöityminen on edelleen Itämeren merkittävin ympäristöongelma.

John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa taistellaan rehevöitymistä vastaan konkreettisilla toimilla. Euroclear kohdensi lahjoituksensa säätiön johtamaan Vantaanjoen kipsihankkeeseen. Hankkeessa käsitellään vuosina 2018-2020 kipsillä jopa 3500 hehtaaria Vantaanjoen valuma-alueen peltoja. Peltojen kipsikäsittely auttaa tekemään Vantaanjoesta ja Itämerestä puhtaamman, sillä kipsi vähentää eroosiota ja leikkaa vesistöjä rehevöittävää fosforikuormitusta välittömästi.

”Päätimme kohdistaa varat Vantaanjoen kipsihankkeelle, koska hanke parantaa suoraan vesistöjemme ekologista tilaa ja virkistyskäyttöarvoa. Peltojen kipsikäsittelyn nopea ja tehokas vaikutus on tutkittu, joten lahjoitusvarat käytetään tuloksekkaasti Itämeren suojeluun. On hienoa, että voimme antaa panostuksemme tärkeän asian edistämiseksi”, Vainio kertoo.

Vantaanjoen kipsihanke leikkaa maatalouden fosforikuormitusta 10 tonnia viidessä vuodessa.  Euroclearin tuella voidaan rahoittaa arviolta noin 90 peltohehtaarin kipsikäsittely.

John Nurmisen Säätiö – Itämeren suojelua ja kulttuuritekoja
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedon välittäjä ja merellisen sisällön tuottaja. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. www.johnnurmisensaatio.fi

Euroclear Finland
Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finland on Suomen kansallinen arvopaperikeskus, joka vuodesta 1992 alkaen on vastannut digitaalisessa muodossa olevien arvopaperien selvityksestä ja säilytyksestä Suomessa. Euroclear Finland on osa maailman suurinta arvopaperien säilytys- ja selvitysyhteisöä Euroclear Groupia. Euroclear Group on asiakkaidensa omistama ja hallinnoima konserni, johon kuuluvat arvopaperikeskukset Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa, Britanniassa ja Irlannissa, sekä kansainvälinen arvopaperikeskus Euroclear Bank. Vuonna 2017 Euroclear Groupissa asiakkaiden lukuun säilytyksessä olevien instrumenttien arvo oli 28,6 biljoonaa euroa. www.euroclear.fi

Lisätietoja:

Pekka Isosomppi
Head of Communications and Public Affairs, Euroclear Finland
+358 20 770 6336
pekka.isosomppi(at)euroclear.eu

Erkki Salo
Varainhankintajohtaja, John Nurmisen Säätiö
erkki.salo(at)jnfoundation.fi
+358 (0)40 728 1859

Kuvassa Euroclearin valitsemat hyväntekeväisyyskohteet John Nurmisen Säätiö ja Team Rynkeby, joka kerää varoja syöpää sairastavien lapsien tutkimustyöhön.

Vantaanjoen kipsihanke: www.johnnurmisensaatio.fi/vantaanjoki
Vantaanjoen kipsihankkeen toteuttavat John Nurmisen Säätiö, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys r.y., Helsingin yliopisto ja Suomen ympäristökeskus. Hanketta rahoittavat säätiön yksityiset tukijat sekä ympäristöministeriö osana Suomen vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmissa esitettyjä toimia ja YM:n ”Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön” -kärkihanketta.

Tietoa John Nurmisen Säätiön yritysyhteistyöstä: https://www.johnnurmisensaatio.fi/lahjoita/yritysyhteistyo/