Juho Lipsanen ja Markku Ollikainen nimitetty John Nurmisen Säätiön hallitukseen

 Tykkää

John Nurmisen Säätiön hallitukseen on hallituksen vuosikokouksessa 27.2.2018 nimitetty kaksi uutta jäsentä, KTM Juho Lipsanen ja Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen.  

KTM Juho Lipsanen (s. 1961) toimi vuosina 2005 – 2008 TeliaSonera Finlandin toimitusjohtajana ja vuosina 2002 – 2005 Alma Median toimitusjohtajana. Tätä ennen hän työskenteli ABB:n Automaatio-divisioonan talousjohtajana ja ABB New Ventures Ltd:in toimitusjohtajana Sveitsissä. Lipsanen on toiminut mm. Vapo Oyn hallituksen puheenjohtajana, ja työskentelee tällä hetkellä usean cleantech-sektorilla toimivan yrityksen (esim. Satel Oy, Aidon Oy ja Gasmet Oy) hallituksissa.

Professori Markku Ollikainen (s.1952) on toiminut vuodesta 2000 lähtien Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professorina. Hän tutkii ja opettaa työkseen sitä, miten markkinataloutta voi ohjata kohti kestävää kehitystä. Itämeren suojelun ongelmia hän on analysoinut jo 1990-luvulta lähtien. Ollikainen on Suomen tiedeakatemian jäsen, ja hänellä on ollut luottamustehtäviä European Association of Environmental and Resource Economics -tiedejärjestössä. Hän on toiminut kahdesti selvitysmiehenä Suomen hallitukselle. Ollikainen on Helsingin ja Turun kaupunkien aloitteesta perustetun paikallistason Itämeri-paneelin puheenjohtaja ja on toiminut Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajana vuodesta 2014.

Hallituksen pitkäaikainen jäsen amiraali Juhani Kaskeala jätti hallituspaikkansa samassa kokouksessa. Hallituksen puheenjohtaja Juha Nurminen kiitti Juhani Kaskealaa hänen suurenmoisesta panoksestaan säätiön hallitustyössä. Juhani Kaskeala nimitettiin hallitukseen vuonna 2000, jolloin säätiön toiminta oli huomattavasti nykyistä pienimuotoisempaa. Juhani Kaskeala on vaikuttanut säätiön eri hankkeisiin monipuolisesti ja aktiivisesti toteuttanut säätiön tarkoitusta. Juha Nurminen totesi, että ilman Juhani Kaskealan vahvaa panosta, vastuunottoa ja sitoutumista ei säätiö olisi yltänyt niihin tuloksiin, joita on saavutettu niin kulttuurihankkeissa kuin Itämeren suojelussakin. Nurminen kiitti Kaskealaa erityisesti työstä öljyonnettomuuden uhkaa ennalta ehkäisevän Tankkeriturva-hankkeen eteen. Kaskeala toimi hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana.

Hallituksessa jatkavat nykyisinä jäseninä KTT Eeva Ahdekivi, merenkulkuneuvos Juha Nurminen (puheenjohtaja), OTK Kaisa Olkkonen, professori Per-Edvin Persson, OTK, VT, eMBA Marja-Leena Rinkineva, suurlähettiläs Veli Sundbäck, OTK, ekonomi Hannu Syrjänen (varapuheenjohtaja) ja VTM, suurlähettiläs Pertti Torstila.

Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö kustantaa ja julkaisee tietokirjoja ja tuo merellistä tietoa tarjolle kaikille ilmaisen Loki-verkkopalvelun avulla. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeiden tavoitteena on Itämeren tilan parantaminen sellaisin konkreettisin toimin, joilla vähennetään mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä. Puhdas Itämeri -hankkeet rahoitetaan yksityisin lahjoitusvaroin ja julkisella rahoituksella.
www.johnnurmisensaatio.fi


Lisätietoja:

Annamari Arrakoski-Engardt
Asiamies, John Nurmisen Säätiö
puh. 0400 477 878

Tuula Putkinen
Viestintäjohtaja, John Nurmisen Säätiö
puh. 0400 907 809

s-posti: etunimi.sukunimi@jnfoundation.fi