Tietoa Itämerestä

 Tykkää

Herkästi haavoittuva sisämeri

Itämeren vesi on vähäsuolaista murtovettä – ainutlaatuinen sekoitus suolaista ja makeaa. Itämeren veden suolapitoisuus on vain noin viidesosa valtamerten suolapitoisuudesta (35 promillea). Lisäksi Itämeren pintaveden suolapitoisuus vähenee pohjoista kohden, ja Perämerellä sekä Suomenlahden pohjukassa Itämeren vesi onkin lähes makeaa.

Valtameriin verrattuna Itämeri on pieni ja matala. Itämeren keskisyvyys on vain 54 metriä, kun esimerkiksi Atlantin keskisyvyys on noin neljä kilometriä ja Välimeressäkin  noin puolitoista kilometria. Itämeren syvin kohta on 450 metriä syvä. Itämeri on yhteydessä Pohjanmereen kapeiden Tanskan salmien kautta ja veden vaihtuvuus on hyvin hidasta. Laskennallisesti Itämeren koko vesimäärän vaihtumiseen on arvioitu kuluvan noin 30 vuotta. Veden hitaan vaihtumisen vuoksi ympäristömyrkyt ja merta rehevöittävät ravinteet jäävät vaikuttamaan Itämereen pitkäksi ajaksi.

Itämeren vesi on pysyvästi kerrostunut suolapitoisuuden mukaan. Pohjanmereltä virtaava suolainen merivesi painuu raskaampana Itämeren altaan pohjalle ja syvänteisiin. Veden pintakerros on lukuisten Itämereen laskevien jokien ja sateen laimentamaa vähäsuolaista vettä. Kerrostuneisuus vaikeuttaa veden vaihtuvuutta pohjan ja pintakerroksen välillä. Hapekas pintavesi ei pääse sekoittumaan syvempiin vesikerroksiin, ja Itämeren syvänteissä esiintyykin toistuvasti hapettomia kausia. Happitilanne paranee ajoittain, epäsäännöllisesti noin kerran vuosikymmenessä toistuvien suolaisen veden virtausten, suolapulssien, myötä, jolloin suolaista ja hapekasta vettä virtaa Pohjanmereltä Itämeren syvänteisiin sekoittuen Itämeren pohjanläheiseen vesikerrokseen.
Itämeren eliöstö on erikoinen sekoitus valtamerten ja makeiden vesien eläin- ja kasvilajeja. Murtovesielämään sopeutuneiden kasvi- ja eläinlajien määrä on pieni, mutta yksittäisiä lajeja saattaa esiintyä runsaita määriä. Itämeren ravintoketjut ovat valtameriin verrattuna yksinkertaisia. Lajimäärä pienenee siirryttäessä eteläiseltä Itämereltä kohti pohjoista. Pohjoisen Itämeren vähäsuolaisuus, kylmät talvet ja meren jäätyminen asettavat haastavat puitteet eliöiden sopeutumiselle. Moni laji elää Itämeressä sopeutumiskykynsä äärirajoilla. Itämeren eläin- ja kasvikunta on hyvin herkkä ympäristön muutoksille.

Rehevöityminen on Itämeren suurin ongelma

Rehevöityminen on Itämeren suurin ja näkyvin ympäristöongelma, Vaikka merta rehevöittävät ravinnepäästöt ovat viime aikoina vähentyneet, rehevöitymisen näkyvät merkit, kuten sinileväkukinnat, veden sameneminen, rantojen limoittuminen sekä pohja-alueiden hapettomuus vaivaavat Itämerta edelleen. Ilmastomuutoksen vaikutusten ennustetaan kiihdyttävän Itämeren rehevöitymistä entisestään.

Ravinteet lisäävät levien kasvua

Rehevöitymistä aiheuttavat typpi- ja fosforipäästöt, jotka ruokkivat levien ja suurvesikasvien kasvua vedessä. Sinileväesiintymien kannalta erityisesti fosfori on avainasemassa. Typpeä ja fosforia päätyy mereen esimerkiksi kaupunkien jätevesistä sekä sadevesien mukana pelloilta. Myös liikenteen typpipäästöistä osa päätyy ilmalaskeumana Itämereen. Suomen ravinnekuormituksesta maatalouden osuus on suuri: sen osuus typpikuormituksesta on noin kolmannes ja fosforikuormituksesta lähes puolet.

Hapettomat pohjat

Pienlevien, eli kasviplanktonin, runsas kasvu pintavesissä aiheuttaa hapettomuuden lisääntymistä pohjanläheisessä vedessä. Kuolleet levät vajoavat pohjaan, ja niiden hajoaminen kuluttaa pohjasta happea. Hapettomissa oloissa hajotusprosessi alkaa tuottaa myrkyllistä rikkivetyä, joka tappaa alueen pohjaeliöstön. Lisäksi meren pohjasta vapautuu sinne varastoitunutta fosforia. Tätä kutsutaan meren sisäiseksi kuormitukseksi. Jos vesi sekoittuu voimakkaasti, pohjasta liuennut fosfori pääsee veden pintakerroksiin, ja edistää runsaiden sinileväkukintojen syntymistä.

Elinympäristöt muuttuvat

Ravinteiden runsas määrä vedessä suosii mikroskooppisten pienlevien lisäksi myös yksivuotisten rihmamaisten levien kasvua rantakivissä ja -kallioilla. Runsastuneet rihmalevät tukahduttavat alleen Itämeren monivuotisia leviä, kuten rakkoleviä, joilla on tärkeä rooli Itämeren ekosysteemissä. Rakkolevä muodostaa rantavesiin reheviä kasvustoja, jotka toimivat esimerkiksi monien taloudellisestikin tärkeiden kalalajien kutualueina ja poikasten turvapaikkana.

Rehevöityminen muuttaa Itämeren elämää. Vaikutukset ulottuvat myös ihmiselle taloudellisesti tärkeisiin kalakantoihin, puhumattakaan esimerkiksi matkailuelinkeinolle aiheutuvasta haitasta. Päästöjen rajoittamiseksi tarvitaan kaikkien Itämeren alueen valtioiden viipymätöntä yhteistyötä sekä konkreettisia toimenpiteitä.

Ympäristöministeriön, SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen Itämeri-sanakirja