Vuosikertomus 2016 julkaistu

 Tykkää

John Nurmisen Säätiön vuoden 2016 vuosikertomus on julkaistu ja luettavissa verkkosivuilla. Vuosikertomus sisältää viime vuoden toiminnan kuvauksen ja tilinpäätöksen lisäksi ajantasaisen kertomuksen säätiön hankkeista ja toiminnasta.

Vuosikertomusta kuvittaa Minun Itämereni -kilpakuvat

Säätiö halusi tänä vuonna tuoda esille myös aktiivisen seuraajajoukkonsa intohimoista suhdetta Itämereen. Vuosikertomuksen kuvituksessa päädyttiin siksi käyttämään säätiön järjestämän Minun Itämereni -valokuvauskilpailun huikaisevan kaunista kuvasatoa. Vuosikertomukseen valikoitujen otosten kuvaajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Kilpailukuvia voi ihailla lisäksi John Nurmisen Säätiön Instagram-tilillä, jossa niitä julkaistaan säännöllisesti.

Mukana myös blogeja ja kuvakollaaseja menneistä tapahtumista

Vuosikertomukseen on sisällytetty perinteisten tekstiosioiden ohella myös Luken erikoistutkija Antti Ihon mielenkiintoisia ja ajankohtaisia blogikirjoituksia. Lisäksi julkaisussa pureudutaan muun muassa säätiön digitaalisen hankkeen, Loki-verkkopalvelun vaiheisiin. Kurkkaa vuosikertomuksesta, miten verkkopalvelua on kehitetty vuosien saatossa! Mukaan vuosikertomukseen on editoitu myös kuvakollaaseja vuoden 2016 tärkeimmistä tapahtumista.

John Nurmisen Säätiön vuosikertomus 2016 on luettavissa täällä.

Painetun version voi tilata säätiön toimistolta:

Tuula Putkinen, viestintäjohtaja
tuula.putkinen(at)jnfoundation.fi

Oona Lavonsalo, tiedottaja, verkkoviestintä ja sosiaalinen media
oona.lavonsalo(at)jnfoundation.fi